Muistitekniikat

Luen mielenkiintoista kirjaa. Etenen siinä hitaasti ja herkutellen, på svenska. Siinä on paljon harjoituksia, joita olisi hyvä tehdä joka päivä. En ole tehnyt, mutta olen toisinaan jakanut muistinharjoitustietoutta lähipiiriini.

Yksi relevantti harjoitus on keskittymisharjoitus. Pane kännykän herätys viiden minuutin päähän ja istu sohvalle ja tuijota seinää. Yhtä pistettä vain, äläkä ajattele muuta kuin sitä pistettä. Kun mieleen pyrkii kaikenlaista, sysää ne aktiivistesti pois ja pidä mieli puhtaana kaikesta muusta paitsi siitä pisteestä, jota tuijotat. Puhelin pirisee, voit lopettaa. Sen jälkeen on hyvä joko olla vain tai vaikka sitten alkaa lukemaan.

Toinen hyvinkin relevantti harjoitus on päivän tapahtumien muistelu. Huomasin, että olen tehnyt sitä aina toisinaan täällä Rullaviisussakin. Käyn läpi jonkun päivän, yritän elähdyttää tapahtumat henkiin. Ylipäänsä muistelemisessa kaiken A ja O on visuaalisuus. Muistettavat asiat koodataan ja eli koplataan johonkin visuaaliseen. Esimerkiksi Moskova on sammal (mosse) ja Lontoo on Towerin bridge. Päivän tapahtumat ovat itsessään visuaalisia, jos maailmaa katsoo silmien takaa. Olipa melkoinen lause.

Tekisi mieleni kirjoittaa eilisestä päivästä, koska silloin minulta lohkesi hampaasta palanen, mutta yritän muistella viime perjantaita, vaikka en oikein muista. Silloin heräsin ja vein lapset hoitoon ja lähetin kouluun. (Nyt muistankin!) Olin sopinut autonkorjaustreffit yhdeksäksi naapurini pihalle, hänellä oli vapaapäivä tuolloin. Söin aamiaisen rauhallisen tunnelman vallitessa, rouvani oli koulun avoimissa ovissa eikä ollut jakamassa aamukahvihetkeä kanssani. Siirryin naapuriin, jossa auto oli odottanut edellisestä illasta saakka. Tuo perjantai oli viimeinen katsastuspäivä, sen jälkeen värkki oli menossa ajokieltoon.

Naapuri soitti autotallissaan c-kasetilta 80-luvulla sävellettyä kansainvälistä populaarimusiikkia. Minä olin varautunut työsuunnitelmalla, sillä käsijarrun vaijeria piti kiristää vähän. Normaali kiristysmekanismi ei ollut enää käytössä. Lisäksi auto ei ollut käsijarrun osalta enää autocorrect -tilassa, vaan kepistä vetäessä vasen jarru tarrasi kiinni mutta oikea ei meinannut millään jarruttaa. Tästä ne katsastusmiehet naputtivat. Kolme kertaa olin käynyt näytillä, ja nyt alkoi kupla nousta minunkin otsaan.

Lisäsin vaijeriin vaijerilukon, jonka puristin tiukkaan sillä tavoin, että värkki pakotti vaijeriin pienen mutkan. Ongelma oli siinä, että vaikka operoin oikean renkaan puolella, vaijerin kiristyminen vaikutti myös vasemmalle, joka oli jo valmiiksi tarttuvampi rengas kuin oikea. Siksi jouduin ikävään tasapainottelutehtävään: Piti etsiä tila, jossa vasen rengas ottaa vähän kiinni muttei liikaa, ja samalla niin, että oikea ottaa riittävästi. Tästä voisin kirjoittaa paljonkin, mutten jaksa. Ei se niin paljoa kiinnosta, vaikka tehtävässä lopulta onnistuimme: naapuri auttoi.

Otin tunkin ja vaijerilukonkiristysavaimet autoni peräkonttiin ja lähdin katsastusasemalle kuin Lucky Luke auringonlaskuun (mestarillinen rinnastus).  Piha oli tyhjä kuin Kouvolan tori tiistai-iltana. Ajoin vakiopaikalleni, sinne oikeaan reunaan, ja nostin tunkin ulos. Nostin Mazdan perän ilmaan ja tein viime hetken säädöt. Menin sisään ja totesin kolmen joutilaan katsastusmiehen seuranneen toimiani toimiston oleskelutilasta. Mitä lie miettivät, mitä lie keskustelivat. Yksi otti totisena avaimeni vastaan. Samalla ilmoitin toisen autoni rekisteriotteen kadonneeksi. Sain uuden.

Läpi meni. Olin helpottunut. Tuuletus oli villi, mutta se pääsi vasta kotona. Katsastusmies oli vähintään yhtä helpottuneen näköinen ja vilpittömän iloinen puolestani. Vein tavarat takaisin niiden omistajalle ja sanoin, että pidä tunkkisi.

Luin loppupäivän, vaikka vähän avutontahan se aina on jos työpäivä kovin lyhenee. Sitten piti vielä ruveta siivoamaan. Mutta rouva ehdotti, että menisin Lumen Valoa kuuntelemaan, ja menin. En väsy ihastelemaan sitä, millaista on kävellä kotikirkkoon. Mukavaa nimittäin, fröidefull, sanois ruottalainen. Yleisö oli ruotsinkielistä, konsertti kuului paikalliseen barokkimusiikkifestivaaliin "I barockens labyrinter". Ohjelmisto piti sisällään Monteverdin ja Schutzin sakraaliteoksia. Hienoa musiikkia, myös hienoa musisointia. Matkaa kansainväliselle huipulle on vielä, mutta hatunnosto hienolle yhtyeelle, että tällaista musiikkia ylipäänsä Suomessa halutaan tehdä. Risto Nordellhan on jo vuosia pönkittänyt tämän mainitun lauluyhtyeen statusta omissa radio-ohjelmissaan kiittelemällä nimenomaan sitä, etteivät he ole hairahtuneet viihdemusiikin lavealle polulle. Mihin lie sitten aina viittaa Risto, tuhlaajapoikiin ja -tyttöihin, jotka eivät koskaan palanneet?

Lumen Valosta mainitsisin mielelläni Titta Lampelan, jonka esiintyminen kaikkinensa teki minuun vaikutuksen. Toivoisin, että koko yhtye kulkisi Titta Lampelan tietä ja muuttuisi Titta Lampelaksi. Kyllä silloin kelpaisi istua ja kuunnella. Hän oli musiikissa läsnä, ilman maneereja, erinomaisesti keskittyen mutta kevyesti sävelvirrassa kelluen, luikerrellen on huono sana.

Kävelin kotiin, hain rekisteriotteen ja lähdin viimeiselle matkalle. Jotenkin minun on vaikea ajatella, että kukaan enää saa vanhasta Nissanistamme salonkikelpoista kulkuvärkkiä. Jobbari hyvitti siitä kuitenkin jotain, arveli saavansa sen myytyä jollekin, joka sitten panee kuntoon. Soitin jobbarille, jolta olin luvannut ostaa auton, että oletkos kotona. Hän sanoi, että ei vielä ja myöhään menee, keksi jotain tekemistä ittelles. Minä keksin, lähdin kylään paikkaan, jossa en ollut koskaan käynyt. Suunnistin pimeässä ja löysin. Soitin ovikelloa ja menin sisään uuteen taloon. Siellä odotettiin isäntää kotiin pitkältä reissulta. Perjantai oli ja RSO soitti Schubertin sinfoniaa suorassa lähetyksessä. Jälkikoirat haukkuivat. Tyttölapset olivat hereillä, jos kohta kyllä enemmistö sammui. Esikoinen jäi olohuoneen sohvalle viereeni eikä kaihtanut minua lainkaan. Lupasin lukea iltasadun hänelle, mutta hän ei hakenut minulle kirjaa, katsoi vain silmiin ja työnsi jalan lähelleni, taisi tehdä itse koskettamalla aloitteen. Otin nilkan käteeni ja hieroin hänen jalkapohjaansa. Sain luvan, ja hieroin aika kauan. Sitten kannoin nukkuvan tytön sänkyyn. Talon aikuinen oli sitä mieltä, että Roman Schatzin radiojournalismia leimaa epäkriittisyys, ja se oli hyvin sanottu. Yle radio yhden kuuntelijoita pidetään hyvänä, mutta kanavalle on hiipimässä kepeyttä myös. Tässä on tietysti oltava tarkkana. Taannoin ykköskanavaa kuunteli neljä prosenttia suomalaisista. On kohtuullista, että yksi radiokanava pidetään korkeatasoisena heitä varten. On myös hyvä, että Tuomas Enbuske on kaupallisten kanavien palveluksessa. Vaikka melko hyvin hän tonttinsa hoiti silloin ykköskanavalla puhuessaan. Oli toki nuorempi tuolloin, ehkä sen seitsemän vuotta.

Join teetä ja söin sämpylää, vaikka siinä oli gluteenia. Kotvan siinä pöydänkin ääressä istuttuani sain puhelun: kolmen vartin päästä Maskussa. Lähdin ajamaan, vaikka jutut jäivät kesken. Tunti puhelusta olin perillä. Teimme kauppakirjat ja silitin koiraa. Näin, miten kissa avasi kielloista huolimatta ulko-oven. Kävin vetämässä sen kiinni. Maksoin omistajan koneella autorahan ja sain avaimet. Hyppäsin Ooppeliin ja lähdin. Ohitustiellä pintakaasuttaessani auto nyki, ja minä mietin, että mikäköhän. Naapuri sanoi myöhemmin, että tahtoo nuo pensa-autot kaikki nykiä.

S.