Tarinan sankari

Poikani on älykäs. Olen tavannut uutterampiakin tapauksia, mutta nopeaa tilanteiden ja niiden vaihtelun tajua hänellä on. Tänään hekottelimme yhdessä äänikirjalle, jonka vain hän meistä kahdesta oli kuunnellut. Sen nimi oli Lukutaidoton joka osasi laskea. Poika selosti minulle kohtia, ja häntä nauratti ne ja minuakin nauratti, niin että vedet olivat silmissä paikoin. Tuon tuostakin hän kysyi, että kuuntelisinhan minäkin tuon kirjan, voisin nyt kuunnella ykkös- ja kakkoslevyä, kun hänellä on kolmonen meneillään. En luvannut, kun on niin paljon muuta velvollisuusluettavaa. Toki automatkoilla, mutta kun ei niitäkään ole suuremmissa määrin nyt tiedossa. (Yksi kirjan henkilöistä oli mies, joka omisti yrityksen, joka myi tyynyjä. Hän oli niin omistautunut työlleen ja yritykselleen, että oli unohtanut, että on muutakin elämää. Hän päätyy myymään yrityksensä pois ja jää eläkkeelle. Poistuessaan kauppapaikalta hän astuu ulkoilmaan, ja hihkaisee: Täältä tullaan, elämä! ja jää saman tien linja-auton alle ja kuolee. Poikani kiinnitti huomiota, ettei kirjassa juuri puhuta tunteista. Moni ihminen kuolee, mutta kukaan ei jää suremaan, tai siitä ei ainakaan puhuta. Kun yksi mies kuolee, joku toteaa: Surullista. Mihin toinen sitten lisää: Mutta edullista.)

Tänään poika oli pikkuveljensä (M.) kanssa suihkussa. Pojat vingahtelivat puolin ja toisin, ja äiti meni jossain vaiheessa selvittämään tilannetta. Hän tuli kuunnelleeksi enemmän nuorempaa, ja ehkä ripittäneeksi hienoisesti enemmän veljeksistä vanhempaa. Tämä totesi, kuin itsekseen, puolustuspuheenvuorostaan enempiä innostumatta: "Ja M. oli tarinan sankari."

S.