lauantai 22. marraskuuta 2014

Seitsemästoista luku, jossa Pietari miettii syntyjä syviä.

Antti Hyryn romaanissa Maatuuli sahataan pohjoisen ja etelän väliä pari kertaa. Kirja on hyvä, lukekaa se. Luvussa 17 päähenkilö Pietari ajaa etelän kotiinsa käytyään pohjoisen paikassaan. Näille romaanin paikoille on käsittääkseni vastineensa myös reaalimaailmassa.

"Hän ajoi autolla etelään päin. On kova tuuli pohjoisesta, hän mietti, myötäinen, ja Hanomag kulkee helposti. On helppo ajaa näin, kun on vähän kuormaa, lavalla peräkärry kumollaan, ei laitojakaan mukana. Hän oli nyt tullessa aamulla ajanut Jounin luo. He olivat keinotelleet 2 CV:n peräkärryltä alas ja nostaneet lavalle peräkärryn kumolleen, niin että siinä oli renkaat ylöspäin ja vetoaisa perässä. Hän vilkaisi peruutuspeilistä. Peräkärryn renkaat näyttivät pyörivän hitaasti. 

Edellisenä iltana hän oli siirtänyt peräkopperon Hanomagin lavalta vanhan rakennuksen taakse. Hän oli sen saanut nostureilla ylös etureunasta ja saanut hirren alle ja tynnyrit hirren päitten alle. Pekka oli tullut katsomaan, varoitellut, voi tulla tuulenpuuska ja se voi kaatua päälle. Tosiaan, hän oli miettinyt ja samalla ajatellut, että Pekkakin huolehtii näistä asioista. Hän oli ajanut auton alta pois, laskenut kopperon vähitellen alas hirsien päälle.

Mittari näyttää, että nafta on vähissä, hän mietti ja päätti, että kunhan tulee sopiva pysäköintipaikka, hän ajaa sinne ja laskee naftaa tankkiin. On kylmä tuulinen kirkas ilma eivätkä lehdet ole paljon viikon aikana kasvaneet. Eilen hän oli ollut velipojan kanssa virittämässä pyyntiä jonkinlaiseen kuntoon. Oli mennyt myöhäiseen ja viisivuotias Pekka oli istunut koko ajan veneen keulassa. Häntä oli palellut. "Meillä kyllä täällä tahtoo tulla äitiä ikävä," hän oli hokenut vähän väliä. Ei tullut vieläkään se kunnolla se pyynti, hän mietti muistaen aukot, joita oli jäänyt potkun perän ja päätyverkon saumaan. Se olisi pitänyt panna kiinni tai jonkin matkaa limittäin. Aamulla hän oli käynyt sivusta nostamassa koppaa. Siellä oli ollut kaksi siikaa, joista toisella ei ollut päätä. Vehkeet ovat kuitenkin siellä meressä, hän mietti. Tämä on maatuuli, eikä ole paljon aaltoja. 
Hän huomasi P-merkin, piti varansa ja käänsi auton tien yli vasemmalle pysäköintialueelle, sammutti moottorin ja tuli ulos, aukaisi sivuoven, otti nafta-astian ja letkunpätkän, asetti astian suojakotelon päälle, aukaisi korkit. Pitäen letkua sopivasti vähän vinossa asennossa hän imi siihen naftaa, ja kun nafta oli tarpeeksi korkealla, laski letkua alaspäin niin että imu rupesi vaikuttamaan ja työnsi letkua vähän naftaputkeen. Hän oli tyytyväinen, kun kaikki kävi niin kätevästi. Jos naftaputki veti huonosti, oli sinne mittarista hankala laskea.

Linja-auto ajoi pysäköintipaikalle ja sammutti moottorin. Bussinkyljestä hän luki, että siinä oli Torniojokivarresta Helsinkiin festivaaleille meneviä nuoria. Kaksi tyttöä tuli bussin taakse tupakalle. Imevät tottuneesti pillitupakkaa. Tuossa iässä sitä on ihminen kaikkeen tottunein, ihan vaikka mihin. Hän katsoi AIV-astiasta, missä naftan pinta oli. Annan mennä tuohon kahteenkymmeneen asti. Hän haki hytistä pullan ja kahvia termospullon korkkiin ja tuli takaisin lavan vierelle. Retken johtajat seisoskelivat linja-auton keulan kohdalla. Tiellä kulki aina väliin auto kohisten. Hän tunnusteli tuulta. Se tuli tien ympärillä olevan suon yli. Hän tunsi suopursun hajun ja katsoi, näkyisikö kukkia tai nuppuja. Onkohan näillä tytöillä jotenkin samanlaista kuin silloin, hän mietti, silloin kauan sitten, hän muisteli kouluaikoja. Kesälomilla monet kaverit olivat käyneet suurkisoissa Helsingissä asti, ja se oli tuntunut tärkeältä ja syksyllä oli saanut ihmeissään kuunnella, että se ja sekin oli siellä ollut. Vaikuttaa kuin nyt ei mikään tuntuisi kenestäkään miltään. Mutta nykyhetki on aina tällainen raaka. Minäkin ajattelen, että nyt täällä olen vain matkalla tilapäisesti ja yritän saada matkan kulumaan. Kunhan pääsen perille, tulee jotakin vakituista, mutta sitä on turha luulla.

Joskus näitä ei mieti. Hän muisti, kuinka kauan aikaa sitten, kun Juho oli ollut pieni poika, he olivat olleet tuolla kesäpaikalla ja Juholla oli ollut kuumetta ja hänelle oli tullut taas se, että oli vaikea saada vedetyksi henkeä. Juho oli saanut lääkettä ja saattanut jotenkuten olla, ja joku oli jäänyt illaksi häntä katsomaan, kun Pietari oli vaimon kanssa lähtenyt kirkolle seuroihin. Muistui, miltä oli tuntunut koko ajan, kun he olivat menneet sinne elokuun iltana, istuneet suuressa hirsisalissa, kuunnelleet puhetta. Meren rannikon käkkyräinen pihlaja, oksat ja lehdet, näkyi ikkunasta saarnastuolin oikealta puolelta ja länsinurkan ikkunassa oranssi aurinko utuisen ilman halki, nyt tuossa, ja nyt tuossa. Hän oli ajatellut, että kun näin saa olla ja istua ja toivoa ja rukoilla, että Juho kotona pärjää ja sairaus taas menee ohi, niin hyvä on. Sitten yöllä Juho oli nukkunut hänen vieressään. Hän oli vähän väliä kuunnellut, kuinka lyhyesti ja vaikeasti hengitys kävi, mutta kävi kuitenkin, ja taas nukkunut jonkin aikaa. Mutta mitään näitä tapahtumia ei saa varastoon eikä pussiin.
Hän huomasi olevansa perillä, pihalla suurten koivujen alla, muisteli matkaa ja melkein kauhistui, miten oli taas päässyt tänne asti.

Hän oli käynyt saunassa ja istui ulkona alasti puupalikoitten päällä selkä seinää vasten jalkapohjat koivun rungolla. Hän oli pysäköinyt auton ojan laidalle koivun taakse. Peräkärry oli vielä lavalla. Siinähän ne hyvin pärjää, hän mietti. Saunassa tullut kuumuus vähenee, vaikka onkin näin lämmin ilma. Olo rupeaa tuntumaan selkeältä, niinkuin aina kun löylystä tulee ja tähän istuu. Mutta puut ovat täällä liian korkeita, kevät liian aikainen, hän mietti. Tämä on kyllä lasten koti ja minunkin, mutta kaipaan matalampia puita. Tämä on kuin äitipuoli, liian imelä, jaksankohan enää tulla tänne takaisin.

2 kommenttia:

  1. Olipa hyvä pätkä! Käsinkö kopioit. Olen lukenut tämän mutta en muista kuitenkaan tuosta (lopusta) saaneeni ajatusta, joka valtaa rehevässä etelässä mieleni usein, se, että olisi kyllä mukava asua täällä leudossa etelässä, mutta ehkä liian mukava. Että täällä on lämmin ja kaikki puut ja pensaat ja kukat menestyvät niin hyvin, mutta menestyvätpä ampiaisetkin paremmin.

    Tässä muistaakseni (tai jossain muussa) esiintyy myös äitini ja isäni, eri nimillä tosin, Pietarin menomatkalla pohjoiseen. Olen ylpeä siitä. Löysin kirpputorilta kokoelman "Mitä saa olla". Pitäisikö alkaa tutkailemaan mitä se tarjoilee.

    -Em

    Ps. Olen tuolla pohjoisen kesäpaikassa myös saanut käydä, ja siinä hirsituvassakin, mihin tehtiin uuni, ja jopa kirjailijan ja isäni kanssa hillassa, käveltiin hyvin pitkään ja yhtään hillaa ei löytynyt.

    P.S. miten tämä P.s kirjoitetaan oikein?

    VastaaPoista
  2. Elä sinä murehdi liioista ampiaisista, jos muusta liian mukavasta murehditkin. Tänne saa tulla kyllä. Maatuulessa tosiaan on pariskunta, jonka luona päähenkilö käy, ja käyvät myös päähenkilön luona he. Tuota kohtaa lukiessani lähetin viestin äidillesi, että mahdatteko esiintyä jossain kirjassa ja sain vastauksen.

    Minun täytyy tyytyä ylpistelemään sillä, että Uunissa päähenkilö mainitsee vaimolleen tavanneensa Helsingin Suurkirkossa Sepon ja Eevan. Keitä lienevätkään sitten oikeasti. Ja jossain saunakohtauksessa on ilmeisesti oikea Seppo, muttei kyllä persoonana eikä tunnistettavana.

    Kyllä on onnistanut, kun olet Mitäsaaollan löytänyt kirpparilta. Siinähän on neljän romaanin sarja yksissä kansissa, Pauli-pojan elämää seurataan lapsuudesta aikuisiälle. Viimeisessä kirjassa, Silta liikkuu, ollaan pitkiä aikoja sairaalassa. Se kokemus menee jotenkin ihon alle. On aikamoinen elämys lukea tuo sarja läpi.

    Ps. En tiedä kyllä, mutta hillassa tuntuu myös päähenkilö liikkuvan, joko oikeasti, preesensissä, tai ajatuksissaan, imperfektissä.

    S.

    VastaaPoista