Perheenjäsenet: lastenhoitaja.

Sain lukijapalautteen! Aina joskus niitä tulee blogin ulkopuoleltakin. Matti on joskus soittanut ja ollaan puhuttu pitkäänkin. Muutamana kesänä olen käynyt juhannuksen jälkeisenä viikonloppuna monta lyhyttä yllätyksellistä sananvaihtoa blogista. Viimeksi sain tekstiviestitse kehotuksen kirjoittaa perheenjäsenistäni. Ajattelin aloittaa "lastenhoitajastamme". Lainausmerkeissä siksi, että lastenhoitaja on lastenhoitaja ja perheenjäsen on perheenjäsen. Kesällä meillä oli naapurustoa puutarhaillallistamassa, ja tämä mainittu perheenjäsenemme saapui sattumalta paikalle. Emme esitelleet häntä primäärisesti perheenjäsenenä, vaan lastenhoitajana. Asiaa piti selitellä, ja lopulta siitä tuli naurun aihe, ainakin lastenhoitajalle jos ei muille.

Lastenhoitajalla on pitkä tukka ja hän tulee meille aina silloin tällöin. Hän on yksi elämämme parhaista asioista. Lapsemme rakastavat häntä ja hän rakastaa lapsiamme. Lapsemme tekevät huomioita hänestä ja hän tekee huomioita lapsistamme. Hän soittaa pianoa taitavasti, vaikka on käsittääkseni omin neuvoin opetellut soittelemaan. Niin opetteli muuten Sviatoslav Richterkin, aika suurelta osin. Ja Jurvelinin Eskokin sanoi, että ei hänellä ole oikein sellaista hyvää opettajaa ollut koskaan. Ehkä sanamuoto ei ollut noin jyrkkä hänellä, en muista. Esko vaikutti herrasmieheltä kun häntä olen tavannut. Mutta Esko ei ole meidän lastenhoitajamme.

Lastenhoitaja asuu naapurikaupunkikeskuksessa ja tulee bussilla tänne edelliseen kotikaupunkikeskukseensa aina silloin tällöin. Meille hän tulee yleensä, kun pyydämme tai jos sattuu muuten täällä päin olemaan liikenteessä. Hän lukee kirjoja paljon ja muistaa ulkoa yhtä ja toista. Jos tapaatte lastenhoitajamme tuolla maailmalla, pyytäkää häntä lukemaan ulkoa Pauli Kohelo - Ohessa tilinumeroni -kirjan alkulauseet. Se on pysäyttävää kirjallisuutta.

Lastenhoitajamme pehmentää kulmikkaiden poikiemme luonteita hämmästyttävällä tavalla. Hän saa heidät loistamaan siinä, missä itse saan vastaavissa tilanteissa heidän kanssaan lähinnä harmaita hiuksia tai tarpeettomasti aiheutettua tulehtuneita kahdenkeskisiä asioidenhoitoyritykseksijääviä. Hän osaa minuakin kannustaa ja ohjata toimimaan lasten kanssa oikein. Onpa käynyt niinkin, että lapset ovat suutuspäissään puhuneet minulle rumasti, ja lastenhoitajamme hoitaa asian lempeästi niin, että lapsi pian pyytää anteeksi, vaikka itse en ole asiaa jaksanut selvittää. Hän näkee ristiriitaisissakin tilanteissa aina hyvät puolet. Hän ei ole hermostunut minulle, vaimolleni tai lapsilleni koskaan, tiettävästi. Hän rakastaa luontoa ja hakeutuu usein metsään. Hän tuntee kasvit ja puut ja niiden latinankieliset nimet. Hän ei pelkää käärmeen puremaa eikä punkkeja. Hän kerää kesällä yrttejä ja keittää ystävilleen kuusenkerkkäsiirappia. Hän tuo aina tuliaisia, ja huomioi lapset, vaikka on opiskelija. Hän nukkuu yksin metsässä riippumatossa, ja on onnensa kukkuloilla silloin. Hän löytää yöpaikan itselleen ja matolleen vaikka Helsingistä. Hän pyytää meitä kylään jatkuvasti, ja me harmittavan harvoin pääsemme tulemaan. Onneksi saamme hänet aika ajoin tänne. Hän on aina tyytyväisen oloinen, vaikka hänellä siinä missä kaikilla muillakin ihmisillä on oma elämä elettävänään. Kun hän on meillä, meillä hyvin harvoin riidellään. Kyse ei ole vieraskoreudesta, vaan kuulemma siitä, että hän tekee asioita, jotka minulta jäävät tekemättä. Itse en usko tähän väitteeseen ihan noin sokeasti tai en pidä asiaa ainakaan noin mustavalkoisena. Oma teoriani tästä riitelemättömyydestämme on yksinkertaisesti se, että lastenhoitajamme levittää hyvää tuultaan ympäristöönsä ihan tahtomattaan.

Riitelystä muuten sen verran, että emme riitele vaimoni kanssa nykyään paljoa. Tänä syksynä hänellä on tosin ollut pinna tiukalla tavanomaista enemmän, mutta yleisesti tulemme nykyään hyvin toimeen keskenämme. Itse en ole kyennyt muuttumaan, joten ansiot tästä elämänmuutoksesta ropisee yksinomaan vaimoni laariin. Vaikka ei hän kyllä tätä blogia enää lue, eikä ainakaan näin pitkälle jaksa lukea.

Lastenhoitajamme on ihana nainen, joka ilahtuu, kun mainitsen hänen olevan vielä lapsi. Toivottavasti muistan oikein, sillä on häpeällistä siteerata omia sanoja väärin, varsinkin kun puhun ihmisestä, jolla itsellään on kiusallisen tarkka muisti. Lastenhoitajamme on aarre, jonkalaista tiedän jokaisen lapsiperheen tai lapsettoman perheen tarvitsevan. En tiedä, miksi meille on sattunut tällainen onni kohdalle. "Olen viitannut silloin kun muutkin viittas tai ollut hiljaa silloin kun on pitänytkin olla hiljaa", kuten eräs merkittävään tehtävään valittu nuori mies minulle pohti valintansa syitä aikoinaan. 

Tämä ei ole markkinointipuheenvuoro: lastenhoitajamme vähäinen koulun ja muun arkielmän ulkoinen aika ei riitä kaikkien perheiden luona viipymiseen. Se on surullista, mutta tästä edusta emme luovu, niin kauan kuin asia on omissa käsissämme. Ja kuten tarkkaavainen lukija huomaa, asia ei ole lainkaan omissa käsissäme. Lastenhoitaja tulee meille niin kauan kuin tulee. Jos jostain syystä tai toisesta joskus lakkaa tulemasta, kiitämme kaikesta kuitenkin.

Lastenhoitajamme on kaunis ja elinvoimainen, aina lämpimästi hymyilevä ihminen. Hän ei puhu pahaa ihmisistä, vaikka kertoisi ikävistäkin asioista. Sitä minä ihailen. Hän tuntee länsimaista taidemusiikkia ja laulaa puhtaasti ja säveltapailee hyvin. Lastenhoitajamme auttaa meitä arkisissa asioissa ja tekee sen hyvällä mielellä. Luulen ja ainakin hirveästi toivon, että hän meillä ollessaan nauttii elämästään. Lastenhoitajamme on aina valmis pelaamaan lautapelejä. Tosin ihan hirveästi emme pelaa, kun teemme muita asioita, mutta kun sitä ehdottaa, hän on aina valmis. Hän innostuu sellonsoitosta ja muista uusista asioista ja perehtyy asioihin. Hän tekee herkkiä huomioita ympäristöstään, ja pidän hänen huumorintajustaan. Erityisesti minua hivelee se, että hän niin usein nauraa lasteni jutuille. Sillä lasteni jutut ovat toisinaan hauskoja, ja joka niille nauraa, ei voi olla läpeensä paha ihminen.

S.