Perheenjäsenet: poika

Saimme pojan. Kun hän syntyi, en ajatellut sillä hetkellä sukupuolta, vaikka näin toki: lapsi syntyy aina ilman vaatteita. Samalla tavalla täältä muuten lähdetään. Hassua, että ainakin kaksi sukulaista molemmista suvuista oli nähnyt unta lapsen syntymästä. Yksi oli herännyt vähän neljän jälkeen ja katsonut kelloa. Myöhemmin hän kuuli, että poika syntyi tuohon aikaan. Kaksi yli neljän.

Sanoimme poikaa Myrsky-Oskariksi alkuun, sillä syntymää edeltänyt tiistai oli myrskyinen ja yöllä tielle oli lentänyt oksanpalasia. Kovin myrskyisää hänestä ei tullut. Sisällä kuohuu joskus, mutta kenelläpä ei. Hän on rauhallinen tapaus. Jo yksivuotiaana istui sylissäni ja kuunteli satuja. Se on jäänyt mukavana aikana mieleeni. Jo varhain hän osoitti kykynsä syvälliseen ajatteluun. Kun lapsen kanssa jutteli, hän lähes säännönmukaisesti pudotteli suustaan kultajyviä. Minulla on muitakin lapsia kuin tämä, ja tunnen omieni lisäksi muutaman muun. Ihailen ylipäänsä lasten kykyä nähdä asiat luovasti. Poikani hämmästytti jo melko varhaisessa lapsuudessaan minut älykkyydellään kerta toisensa jälkeen. Usein keskustelimme syvämietteisesti, ja hän kyseli minulta asioita. Selitin, minkä osasin. Hän kysyi usein lisää kuullessaan radiosta tai aikuisten keskustelusta sanan, jota ei ymmärtänyt. Usein toistui tilanne, jossa vaikeasti selitettävän sanan selityksen kohdalla pidin ajatustaukoja ja mietin, miten jonkin asian selittäisi niin, että pieni lapsi ymmärtää. Tällä aikaa poikani oli jo ehtinyt täyttää puheeni aukot jokseenkin täydellisellä tai ainakin riittävällä sananselityksellä, kiteytyksellä tai luonnehdinnalla osoittaen samalla sen, että oli ymmärtänyt asian jo ennen kuin olin ehtinyt sitä selittää loppuun asti. Minä olin tietysti hyvin iloinen ja hieman ylpeä. Yritän yhä muistaa, asiassa kuin asiassa, että ylpeys käy lankeemuksen edellä.

Nyt kanssamme elää voimakkaasti tunteva, mukavuudenhaluinen 11-vuotias poika. Olen yrittänyt varjella häntä Fingerpori-sarjakuvilta, ja yhdessä Hesarin sivuilta niitä lukiessamme olen yrittänyt Vileniuksen Askoa ja Rivo-Riittaa koskevat jutut ohittaa mahdollisimman nopeasti. Tämä on varmaan vähän naiivia. Niin tai näin, nyt hän lukee Fingerporin Naamakirjaa, jonka sai lainaan naapurin 11-vuotiaalta. Illalla huoneesta kuuluu hekottelua. Arvelin, että kirja lienee jo päätöksessään. "Kolmatta kertaa vissiin luen", hän tuumasi. Tämän heikkouden hän on perinyt isältään. http://www.hs.fi/fingerpori/s1349771358004

Poika lukee taas, välissä oli kuiva kausi. On vähän arkaa puhua sähkölaitteista, kun ajassa on niin paljon erilaisia mielipiteitä niistä. Itse edustan omasta mielestäni maltillista linjaa, mutta tiedän, että jotkut näkevät oman linjansa maltillisena ja minut mustavalkoisena demonisoijana. Ehkei ihan näin, mutta tähän suuntaan. Nyt, kun poikani kännykkä on surullisesti rikki, hän yksinkertaisesti lukee enemmän. Olen kannustanut häntä ja tehnyt voitavani, tarjonnut porkkanaa ja keksiä. Anna Kareninaakin yllytin lukemaan ja taisin kolmekymppiä luvata, jos kevääseen mennessä lukee sen läpi. Lisäksi lupasin lukea hänen omia suosikkejaan, Percy Jacksoneita, jos hän lukisi minun suosikkejani. Näissä diileissä emme ole päässeet eteenpäin, mutta ei se haittaa: poika lukee omia suosikkejaan kuitenkin. Nyt on meneillään jokin Karikko, joka ei ole hengellinen nuortenkirja vaan ihan toiminnallinen ja ilmeisen taitavasti kirjoitettu kansainvälinen menestysuutuus.

Poika soittaa selloa. Tunnilla käydään, koska opettaja Sello-Samuli on huumorimies ja ymmärtää häntä. Ei se huono syy ole soittaa selloa. Harjoitellakin pitäisi. Mustavalkoinen isä on aikansa asian äärellä kipuiltuaan päättänyt luopua harjoituttamisesta. En ymmärrä, missä välissä poika on oppinut soittamaan sen, minkä on oppinut, kun niin harvoin kuulen kotona sellonsoittoa. Toivottavasti tämä moitteeksi naamioitu kehu ei pahenna kenenkään mieltä, ja jos poikani tämän lukee joskus, toivon että hän mieluummin hymyilee kuin irvistää. Poikani ja vaimoni yhteiseksi ja kiistattomaksi ansioksi muuten on luettava erinomainen huumorintaju: he molemmat nauravat jutuilleni. Poikani on lisäksi ainoa ihminen, jos äitiäni ei lasketa, joka on suoraan ihastellut mimiikkaani: "Isä, sulla on ihan sairaan hyviä ilmeitä" hän sanoi tässä pari viikkoa sitten kun hämmästelin jotakin asiaa, mitäköhän lie siinä sitten tapahtui. Joo, kiitti. Mjoö.

Poika laulaa kuorossa ja nauttii siitäkin. Olemme käyneet työmoraalikeskustelua senkin harrastuksen äärellä. Hän kuitenkin kynsin hampain pitää kiinni oikeudestaan käydä laulamassa vaikeita lauluja. Tulkaa kaikki tulevana lauantaina 20.12.2014 kello 18.00 Turun Mikaelinkirkkoon. Siellä on valtakunnan mittakaavassa harvinaisen upea poikakuoroesitys, kun CCI, Porin Poikakuoro ja Pirkan Pojat laulavat Ukko Bachin Jouluoratorion kolme ensimmäistä kantaattia. Lupaan, että sopraanot eivät peity orkesterin alle. Olen kuullut näiden poikien iskuvoiman lähietäisyydeltä. Perjantaina 19.12. teos esitetään Tampereella ja sunnuntaina Porissa.

Poika on rohkea ja uskaltaa puolustaa totuutta vaikkei ole koulussa mikään laumanjohtaja. Ihailen häntä siitä, ja olen tavattoman iloinen. Hänen osassaan on jotain samaa, jonka itse elin todeksi kouluaikanani. Mitenköhän sen sanoisi? Kerran Anneli Jäätteenmäki päivitteli, että hän kokouksessa ehdotti jotain asiaa, ja se tyrmättiin. Hetken päästä / seuraavassa kokouksessa samaa asiaa ehdotti mies, ja se hyväksyttiin hurraa-huutojen kera. Oli syy sitten miehessä tai naisessa tai vain annelissa, tällaisen kokeminen voi olla nihkeää. Samaa ilmiötä esiintyy muuallakin.

Poika on herkkä. Hänellä on siniseen taittuvat silmät ja vaalea, vanhemmiten tummunut tukka. Hän on sopivan pitkä. Hän rakastaa eläimiä suuresti, ja kiintyy myös ihmisiin tarvittaessa. Kanojen elämää hän seurasi kesällä tiiviisti ja tipujen kohtalot toisinaan olivat murtaa hänet. Hän poti syyllisyyttä eräästä sisiliskosta kauan, vaikkei olisi tarvinut. Kissakin meillä oli, ja minä typeryyksissäni moitin pientä lasta kissan kohtelusta, vaikka oikeasti hän ei eläintä tuolloin kurmuuttanut juuri mitenkään. Kyllä kissa kaksivuotiasta vastaan puolensa pitää. Nyt koiran ollessa talossa poika rakastaa sitä suuresti ja puhuu sille ystävällisesti joka päivä monta kertaa. Samoin oli kanin tapauksessa. Saa nähdä, mitä hän sanoo porsaalle. Luimme yhdessä eläinten oikeuksista kertovan kirjan, ja olimme samaa mieltä. Ihminen on julma eläimiä kohtaan. Poika ehdotti kesällä lihatonta heinäkuuta. Minä en vielä sellaiseen osaa lähteä, mutta äitinsä kanssa kokeilivat. Jokunen makkararepsahdus siinä taisi tulla puolin ja toisin, mutta hieno kokonaisuus kyllä.

S.