Perheenjäsenet: keskimmäinen

En tiedä, mitä tarkoittaa, koleerinen, mutta ehkä poikani on koleerinen. Sellainen, joka hakee koko ajan tekemistä itselleen. Vieraissa hän antaa mielestäni itsestään aika hyvän kuvan, ja koulussa olemme saaneet hänestä aivan erinomaisen palautteen. Haluan sanoa sen tässä vielä uudestaan kaikelle kansalle:

Poika ensinnäkin lähtee kotoa kouluun hyvin omatoimisesti ja lähes poikkeuksetta hyvällä mielellä. Hän herää helposti, ja toisinaan liian aikaisin. Kouluun hän saapuu hymy huulillaan ja iloisena ja rauhallisena odottaa, mitä opettajalla on kerrottavana sen päivän ohjelmasta. Hän osallistuu ja keskustelee eikä häiriinny, vaikka vierustoveri vähän yrittäisi houkutella epäoleellisiin juttuihin. Hän syö nykyään melko monipuolisesti kouluruokaa ja kehuu sitä jopa kotona. (Kotiruokaa hän kehuu hyvin harvoin.) Hän tulee koulussa toimeen kaikkien kanssa. Yhden koulutoverittaren äiti soitti kerran sunnuntaina ja pyysi poikaamme heille kylään. "Kun täällä kotona ei nykyään puhuta kenestäkään muusta kuin teidän M:sta".

Kotona poika on iloinen. Tänä syksynä olen nähnyt ja tajunnut, miten paljon lapsi rakastaa sitä, että ollaan kotona omalla porukalla eikä lähdetä mihinkään. Jos syksymme on ollut rankka, niin tässä on ollut myös jotain tosi hienoa. Olen lukenut lapsille enemmän kuin aikoihin, ja myös pelannut lautapelejä. Keskimmäinen poikani ehdottaa pelaamista ja vaatii myös lukemista. Hän on joskus tullut leimatuksi vilkkaanpuoleiseksi, ja ymmärrän niitäkin ääniä. Päästyään jonkin tekemisen äärelle kaikki keskittymisvaikeudet häviävät. Tai voi sanoa, ettei niitä ole koskaan ollutkaan. Keskittymistä vaativiin asioihin hän on aina voinut keskittyä. Kun sellaisia ei ole, on oleminen moneen suuntaan leviävää.

Lautapelien suhteen hän on isäänsä innokkaampi, tai aika lailla samaa luokkaa. Minäkin ehdotan pelejä, mutta useimmin hän. Vanhimman pojan saamme toisinaan mukaan. Arki on vain sellaista, että parin tunnin yhteistä aikaa on vaikea irrottaa, pelkästään jo vanhimman pojan harrastusten takia. Olemme pelanneet tänä vuonna mm. Shogunia ja Agricolaa. Hän on innoissaan, vaikka ei tietenkään aina huomaa kaikkia monimutkaisten pelien hienouksia. Minäkin nautin yhdessäolosta hänen kanssaan. Poikani jutut ovat aina kiinnostavia ja puhetta tulee koko ajan. Hän äityy herkäksi toisinaan, ja uskoo joulupukkiin. Hän toistaa koulun uskonnontunneilla oppimaansa kotona niin, että meinaan liikuttua.

Hän lukee tavu kerrallaan, mutta nopeammin viikko viikolta. Hän on kaunis kuin mikä, mutta on silti minun lapseni. Hänen vaaleat hiuksensa herättävät toisinaan huomiota. Puhuin aiemmin lämpimikseni, ylivoimaisen vastuksen hyvin tiedostaen ja tuntien, että eiköhän me leikata nuo sun hiukset kokonaan pois. En puhu enää sellaisia. Hän on jäntevä ja nauttinee liikkumisesta myös myöhemmällä iällä.

Mummulassa käydessämme hän katsoi äitinsä ekaluokan kuvaa ja sanoi: "Mä veikkaan että toi on mummu". Otin hänestä kuvan, joka on yksi yhteen hänen äitinsä kuvan kanssa. Hän lauleskelee joka päivä. Jos energiaa on oikein paljon, hänen äännehdintänsä saattaa sisältää rytmisiä elementtejä korostavia komponentteja ja esimerkiksi hälyääniä. Myös kaunis melodisuus soi hänen äänessään joskus. Viime aikoina olen ollut havaitsevinani, että Robin lauluineen on saanut tehdä tilaa perinteisemmille lauluille. Hoosiannaa hän opiskeli adventin aikana innoissaan, samoin "Nyt sytytämme kynttilän" -laulua. Hoosiannassa häntä huvitti luokkatovereittensa tapa laulaa b-osan korkea hoosi-AA-A-AA-Anna -kiekautus "liian kimeästi". Hän kertoi minulle kerran, miten kaikki muut laulavat sen liian kimeästi, eivätkä tajua, että se pitää laulaa sillain kauniisti. Ja sitten hän tietysti antoi esimerkin.

Hän on hirveän aikaansaava. Toisinaan hänellä on avulias olo, ja hän miettii, miten voisi olla avuksi perheessämme. Silloin hänelle voi ehdottaa ihan mitä vaan, ja hän auttaa. Tällaisia oloja meidän perheessä ei oikeastaan ole muilla, jos nyt uskallan sanoa. Mutta hyvästä perheestä on kuitenkin kyse.

S.