Eilen meillä kävi vieraita. Nuoriso vietti viikonlopun Jurmossa, ja tästä perjantaina ohi mennessään piipahtivat lämmittämässä eväspitsojaan mikrossamme. Ei meillä ole mikroa. Puheeksi jäi, että palatessaan tulisivat uudestaan.
He palasivat ja tulivat. Ensin heillä oli nälkä, sillä matka Jurmosta Paraisille on pitkä. Yhteysalus Eivorilta on ennenkin tullut hyvin nälkäistä väkeä. Syötyään nälkänsä pois istuimme pitkään pöydän ääressä. Rouvani tenttasi yhtä vieraista ja kysyi, mitä hän harrasti. Hän oli harrastanut mm. judoa, skeittausta, lumilautailua ja kitaransoittoa. Ja golfia. Miehen nimi oli Juho. Juholla oli kitara mukana myös Jurmossa. Meille hän ei soittanut, emmekä hoksanneet pyytääkään. Mutta soittoharrastuksestaan hän kertoi.
Juho soitti kitaraa. Hän kävi viikon ajan soittotunneilla. Soittotunteja oli tiistaisin ja torstaisin. Hän ehti siis käydä opettajansa luona kaksi kertaa. Opettaja oli basisti, ja hänen kitarastaan puuttui kokonaan kolme ylintä kieltä. Tarina ei kerro, oliko kielten puute vahingon tai tapaturman syytä. Alimpia kieliä näppäilemällä he kuitenkin etenivät. Kitaristia moinen saattaa tietysti ärsyttää. Juho oli kitartunneilla käydessään pieni poika, eikä ehkä ymmärtänyt ammatillisesti loukkaantua. Mutta opettaja-oppilas -suhteessa oli kuitenkin sen verran muutakin kitkaa, että se kariutui pian. "Meillä ei oikein ollut yhteistä kieltä" hän sanoi, eikä nyt puhe ollut pelkästään niistä puuttuvista yläkielistä. Mustasaarelainen opettaja ei osannut suomea ja hän ei siinä vaiheessa osannut ruotsia. "Siellä me sitten näppäiltiin niitä ylimpiä kieliä."
Onneksi Juhon rakkaus soittoon jäi. En ehtinyt kysyä, ottaako hän kitaransa Balille, kun sinne pian lähtee.
S.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti