Ruoasta puhuminen on meidän perheessä aina vähän kaksijakoista. Toisaalta sitä sävyttää perheenjäsenten kokemus siitä, että asia ei ole yhdistävä, vaikka usein ruoan kohdalla näin on. Toisaalta iloitsemme siitä, että meillä on ruokaa, emmekä näe nälkää.
Iloitsen usein, kun saan järkättyä syömiseni kätevästi. Keskiviikkona käydessäni reissun päällä panin illalla riisivellin hyytymään. Aamulla nestettä oli yhä liikaa, tai riisejä oikeastaan liian vähän (kaadoin lootanpohjalliset vain vesihaudemaitoon). Velli oli kuitenkin kelpoa. Join sen. Illalla olin pakastimesta nostanut peruna- ja lanttulaatikot pöydälle sulamaan. Niiden päälle nostin pakastimesta kaksitoista lihapullaa. Herättyäni viideltä työnsin laatikot uuniin lämpenemään. Lihapullat painelin laatikoiden päälle. Kattilassa oli lillunut inkiväärijuoma niin ikään yön yli. Sen säilöin Julmust-pulloon, puolentoista litran.
Siltä pohjalta tein reilun 500 km lenkin. Auton ratista käsin raavin nuo joulupöydästä jääneet foliorasiat tyhjiksi, reunoja myöten. Lihapullia olisin syönyt enemmänkin, mutta iloitsin niistäkin tusinasta, jotka olin ottanut mukaan. Olikohan minulla myös kananmuna, en muista. Yleensä syön matkoilla muiden evästen lisäksi myös kananmunia. Kananmuna on sellainen hyvä perusruoka, jossa ei ole gluteenia eikä sokeria.
S.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti